Myllyjen historiaa

Viljaa on jauhettu ihmisravinnoksi hierrinkivillä jo ainakin 3000 vuotta eKr Egyptissä. Suomessa hierrinkiviä käytettiin n. 2000 vuotta eKr. Huhmaretta alettiin käyttää Egyptissä noin 2000 vuotta eKr. Näihin aikoihin osattiin jauhoa myös sihdata käsisihdillä ja Raamatun mukaan juutalaiset tunsivat jo hyvin hapatetun leivän. Roomassa tunnettiin jo useita sihtaamalla saatuja jauhotyyppejä. Alkuperäisin tapa erottaa jauho leseestä on sen heilauttaminen matalassa tasapohjaisessa astiassa. Tällöin kevyet kuoriosat asettuvat pinnalle, mistä ne kuorimalla poistettiin. Tästä on kehittynyt käsisihti. Puusta valmistettua huhmaretta jauhatuskoneena on käytetty Suomessakin vielä 1900 luvulla. Käsikivimylly siirtyi goottien mukana Eurooppaan kansainvaelluksen aikana. Käsikivistä härkinmyllyjen, tuuli-, kontti-, mamselli- ym.- myllyjen kautta kehitys on johtanut mykyaikaiseen myllyyn.

Tuulimylly Viron maatalousmuseossaSuomen myllyistä asiakirjatiedot mainitsevat Turun piispan myllyn vuodelta 1352. Vesimyllyjen uskotaan tulleen Suomeen jo ennen vuotta 1300. Keskiajan vesimyllyt, joita oli noin 100, olivat kruunun, kirkonmiesten, luostareiden, pappiloiden tai rälssimiehien ja talonpoikien omistuksessa. Talonpoikien myllyt olivat enimmäkseen yhteisiä. Tullimyllyjen kilpailijoina olivat silloin kotitarvemyllyt. Aatelin ja kirkon omistamilla myllyillä oli yksi yhteinen piirre – erilliseksi tilaksi merkitty myllynsija, ammattimaiseen ja etuoikeutettuun asemaan tähtäävä jauhatustoiminta ja parempi teknillinen kunta. Kruunua erityisesti kiinnostava asia kuitenkin oli näiden myllyjen verotettavuus, sillä niissä jauhattivat vakinaisesti palkatut myllärit sivullisten viljaa korvausta eli “tullia” vastaan. Tästä syystä 1500-luvulla tällaisia myllyjä alettiin nimittää tullimyllyiksi. Myöhemmin nimitys muuttui maaseutumyllyksi.

Keskiajalla olivat ominaisia lukuisat, ehkä useat sadat oikeudenkäynnit, jotka koskivat koskioikeuksia ja laittomasti koskiin rakennettuja myllyjä. Oman käden oikeudella saatettiin jopa kyläläisten toimesta polttaa sellainen mylly, jolla ei heidän mielestään ollut oikeutta sijaita jossakin tietyssä koskessa. Kruunu totesi 1500-luvulla myllytoiminnan kannattavaksi ja pyrki perustamaan omia myllyjään, ns. kruunumyllyjä. Uskonpuhdistuksen aikana se lisäksi lisäsi niiden määrää takavarikoimalla kirkolle kuuluneet myllyt. Kruunun myllymonopolisointi ei kuitenkaan onnistunut, sillä kruununmyllyjä oli sittenkin harvassa ja talonpojat veivät käsikivet metsään piiloon säästyäkseen pitkiltä ja hankalilta myllymatkoilta. Vuosina 1626-1632 esimerkiksi Länsi-Suomessa oli vain 14 kruunumyllyä. 1620- ja 1630-luvuilla pyrittiin edelleen voimakkaasti rajoittamaan verottomien puromyllyjen toimintaa.

Vuoden 1632 verolailla vaikeutettiin myllyjen toimintaa sallimalla jauhatusoikeus vain myllyille, jotka vuosittain kykenivät jauhattamaan vähintään 40 tynnyriä rukiita. Näin myllyt muodostuivat suuremmiksi ja sitä kautta veron periminen ja valvonta helpottui. Vähitellen kruunumyllyt jäivät syrjään ja niitä vuokrattiin yksityisille. Näin myllärin ammatti vakinaistui ja siirtyi varsinkin aikaisemmin yleisesti isältä pojalle. Vuosisatojen ja vuosien kuluessa myllyt kehittyivät ja siirtyivät lähinnä yksityisille omistajille. Jauhatusmaksu siirtyi viljatullista rahamaksuun ja mylläristä tuli itsenäisempi myllynomistaja tai rahapalkkaa ansaitseva mylläri. Leipää syödään aina ja myllärikin tulee ammattikuntana säilymään myös tulevaisuudessa.